Kolumni: Miten parisuhteen käy, jos nainen hioo tunneälyjään terapiassa, mutta miessä ei ota vastaavaa apua vastaan?
Tiina Helinin kolumni käsittelee parisuhdetta, jossa nainen käy terapiassa työstämässä tunnetaitojaan, mutta mies ei halua osallistua tähän prosessiin. Tämä herättää kysymyksiä siitä, miten sujuu parisuhde, kun toinen osapuoli kehittyy ja toinen jää paikoilleen. Kolumnissa pohditaan, miten tämä ero vaikuttaa kommunikaatioon ja tietoisuuteen omista tunteista. Lisäksi tarkastellaan, miten suhteen tasapaino säilyy, kun toinen osapuoli on kehittynyt enemmän kuin toinen. Helinin kolumni tarjoaa lukijalle ajattelemisen aihetta ja käytännön neuvoja parisuhteen ylläpitämiseksi, kun toinen osapuoli haluaa kehittää itseään enemmän kuin toinen.
Tiina Heli pohtii terapian vaikutuksia parisuhteessa.
Tiina Helinin kolumni: Miten sujuu parisuhde, kun nainen hioo tunnetaitojaan terapiassa, mutta mies jää edelleen saman avun ulkopuolelle?
Yhteiskunnallisuus on pois muodista – nyt uskotaan, että yksilö on vain yksin vastuussa ongelmistaan. Siksi terapia kiinnostaa, mutta rakentaako se samalla sukupuolia erottavaa kuilua?
“Ei siitä terapiasta oo mitään hyötyä. Terapeutit ei tajuu mun stoorii. Ne on keskiluokkasia, keski-ikäsiä naisia, jotka kauhistelee mun rankkaa elämää. Emmä tarvii sääliä, mä tarviin jonkun, joka jeesaa”, miespuolinen ystäväni avautui.
“Välillä mietin, et miten toi ei lainkaan reflektoi ajatuksiaan ja tunteitaan? Miten miehen itsetuntemuksen kehittyminen tapahtuu niin eri aikaan?” Terapiassa käynyt naispuolinen ystäväni sanallisti ajatuksiaan kumppanistaan.
Elämme yksilöuskon ja uusliberalismin aikaa. Mottomme on enemmän, tuottavammin, tehokkaammin. Oma minuuskin on projekti, jonka määränpää on parempi versio itsestään.
Kun vain yksilön katsotaan olevan vastuussa ongelmistaan, niiden hoitokin on yksilön hoitamista. Ajatus kulminoituu terapian suosiossa.
Terapeuttinen valta näkyy siinä, kuka määrittää, mikä on normaalia ja mikä ei.
Perinteiset elämää, ihmisten asemaa ja suhteita jäsentävät raamit ovat pitkään olleet murroksessa. Uskontokunta, perhe tai vakituinen työpaikka menettävät merkitystään. Niiden sijaan elämä jäsentyy sosiaalisessa mediassa, harrastuspiireissä ja vaihtuvissa työsuhteissa.
Sosiologi Phillip Rieff ennusti jo yli puoli vuosisataa sitten, että ohut ihmiskuva ja välitöntä onnea tavoitteleva terapiakulttuuri tulee sivuuttamaan yhteisöllisen uskonnollisuuden merkityksen. Nykyään juuri terapiakulttuuri tarjoaakin käsitteitä, joilla henkilökohtaiset ongelmat tuodaan näkyviksi, yhdessä jaetuiksi kokemuksiksi.
Tutkijoiden Kristiina Brunilan, Esko Harnin, Antti Saaren ja Hanna Ylöstalon mukaan se on terapeuttista valtaa – ja samalla yhteiskunnallista vallankäyttöä. Valta näkyy psykotieteellisessä asiantuntijuudessa ja terapiamuodoista tutuista sanastoissa, arvoissa ja toimintatavoissa. Se näkyy siinä, kuka määrittää, mikä on normaalia ja mikä ei.
Terapiaan hakeutuvat etenkin korkeakouluttautuneet naiset. Ulkopuolelle jäävät pienituloiset ja nuoret miehet.
Mielenterveysongelmat ovat usein yhteydessä köyhyyteen, syrjintään, työttömyyteen ja vähemmistöasemaan – eri kipukohtiin ja oloihin yhteiskunnassa. Silti on tavallista, että hoidamme yksilöä terapialla yhteiskunnan ongelmien sijaan: säädämme yksilöä, vaikka haemme helpotusta esimerkiksi työstä uupumiseen.
Terapeuttinen valta liittyy myös sukupuoleen. Tutkimusten mukaan terapeuttiset puhetavat kannustavat nimenomaan naisia muuttumaan. Terapiapuhe vahvistaa käsitystä, että naisten tunteet aiheuttavat ongelmia parisuhteelle. Menkää hoitoon siis!
Ja naiset menevät.
Terapiaan hakeutuvat etenkin korkeakouluttautuneet naiset. Eli ryhmä, jossa psykiatrisista häiriöistä kärsiminen on vähäisempää. Myös Suomessa useimmiten Kelan kuntoutuspsykoterapiaa saavat juuri korkeakoulutet naiset.
Meille on syntymässä sukupuolen ja yhteiskuntaluokan mukaan määrittyvä terapiakuilu.
Ulkopuolelle jäävät pienituloiset ja epävarmassa työmarkkina-asemassa olevat nuoret – ja varsinkin miehisen pärjäämisen kulttuurin jäänteistä kärsivät nuoret miehet.
Arjessaan maskuliinisten tunnesääntöjen raameissa toimivat miehet kohtaavat terapiassa itsetuntemuksen ja tunteiden sanallistamisen ammattilaisiksi kehittyneitä naisia.
Miltä mahtaa näyttää parisuhteiden muodostuminen tai ylipäätään vuorovaikutus maailmassa, jossa korkeakoulutetut naiset käsittelevät tunnetaitojaan terapeutin avulla, ja muut jäävät kategorisesti avun ul
Miten toimia kun parisuhteessa tunnetaidot ovat eriarvoiset?
Terapia on yksi suosituimmista keinoista hoitaa henkilökohtaisia ongelmia. Samalla terapia määrittää sen, mikä on normaalia ja mikä ei, ja ohjaa henkilöitä kehittämään itsetuntemustaan. Kuitenkin terapiaan hakeutuminen on sukupuolen, koulutuksen ja taloudellisen aseman mukaan jakautunut, mikä luo tietyn epätasapainon terapiakuiluun.
Yhteiskunnallisuus on muutamassa vuosikymmenessä kadonnut murto-osaksi, ja nyt uskotaan, että henkilö on vain yksin vastuu ongelmistaan. Oma minuus nähdään projektina, jonka tavoitteena on kehittyä paremmaksi versioksi itsestään. Tästä syystä henkilökohtaisissa ongelmissa haetaan apua terapiasta.
Terapiassa määritellään, mikä on normaalia ja mikä ei, ja sen avulla ratkaistaan henkilökohtaisia ongelmia. Terapeuttisen vallan epätasapaino näkyy psykotieteellisessä asiantuntijuudessa, sanastoissa, arvoissa ja toimintatavoissa. Terapiaan hakeutuvat korkeasti koulutetut naiset, kun taas miehet jäävät helpommin avun ulkopuolelle.
Mielenterveysongelmat ovat usein yhteydessä köyhyyteen, syrjintään, työttömyyteen ja vähemmistöasemaan. Näihin yhteiskunnan ongelmiin ei kuitenkaan etsitä ratkaisua hoidettaessa yksilöä terapialla. Yhteiskunnallinen vallankäyttö terapian yhteydessä luo epätasapainoa terapiakuoppaan.
Terapian käyttöön liittyy myös sukupuoli. Tutkimukset osoittavat, että terapeuttiset puhetavat kannustavat nimenomaan naisia muuttumaan. Miehet taas voivat ripustautua vanhaan sukupuolihierarkiaan vetäytymällä kommunikaatiosta parisuhteessa. Tämä ei kuitenkaan enää palvele ketään, vähiten niitä nuoria miehiä, jotka kärsivät historiallisten ja kulttuurillisten esteiden vuoksi tunne-elämän estoista.
Ulkopuolelle jäävät pienituloiset ja epävarmalla työmarkkinatilanteella olevat nuoret kärsivät terapiakupilusta eniten. Terapiakuilun vaikutus voidaan lieventää tarjoamalla heille vertaistukea, ymmärrystä ja apua, jotka eivät ratkea kehittämällä terapeuttista itsetuntemusta.
On tärkeää keskustella terapiakuopasta ja sen vaikutuksista sukupuolen ja yhteiskuntaluokan mukaan. Terapiaa tulee kehittää ottamaan huomioon yhteiskunnan ongelmat ja sukupuolinäkökulma. Terapiakäynnin tulee olla suunniteltu tekemään ratkaisuja, jotka ovat yhteiskunnan ja yksilön eduksi. Terapian tulee olla saatavilla ja tarkoitettu kaikille.
Yhteiskunnallinen terapiakuilu on todellinen.
Yksilöiden vastuut ovat nousseet arvoon arvaamattomaan yhteiskunnassa, jossa yksilöllisyyttä korostetaan entistä enemmän. Terapian nousu on yhteydessä tähän kehitykseen, mutta samalla se rakentaa valtava suonen yhteiskunnallisen kuilun, joka erottaa sukupuolet toisistaan. Terapeuttinen valta näkyy siinä, kuka määrittää, mikä on normaalia ja mikä ei. Usein terapiaan hakeutuvat naiset, kun taas pienituloiset ja miehet jäävät avun ulkopuolelle. Tarvitsemme uusia ratkaisuja, jotta kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet saada apua mielenterveysongelmiin, riippumatta yhteiskuntaluokasta tai sukupuolesta. On aika tarjota vertaistukea, ymmärrystä ja apua myös niille, joiden haasteet eivät ratkea pelkällä terapeuttisella itseymmärryksellä.
