Ulla Järven kolumni: Takavuosina, kun isä hankki koriste-esineen
Siihen aikaan, kun isä koriste-esineen osti, oli aivan tavallinen päivä. Isä ei ollut juuri koskaan kiinnostunut sisustamisesta, joten olin hieman hämmästynyt, kun hän palasi kaupasta uuden koristeen kanssa. Se oli kaunis lasinen maljakko, jossa oli väriloistoisia koristeita. Maljakko oli kuin pieni taideteos, joka toi väriä ja eloa kotiimme. Isä kertoi ostaneensa sen tukahduttavan työviikon piristykseksi. Hän selitti, että jokaisen kotimme nurkan tulisi olla täynnä kauneutta ja iloa. Olin aina ajatellut isästäni rationaalista ja järkevää miestä, mutta tämä ostos avasi minulle uuden puolen hänen persoonaansa. Se opetti minulle, että kauneuden arvostaminen ei ole vain naisten taakka, vaan se voi tuoda iloa kaikille.
Isä osti koriste-esineen aikanaan.
Ulla Järven kolumni: Siihen aikaan, kun isä koriste-esineen osti
Kesäämme kuumensi väittely rasismista ja ihmisarvosta. Vain kaksi ja puoli vuotta sitten väänsimme koriste-esineiden ostamisesta, Ulla Järvi muistelee.
Siitähän ei tosiaan ole kuin hetki – kun kansalta kiellettiin koriste-esineiden ostaminen! Ihan nauratti, kun tuttava sosiaalisessa mediassa muistutti talven 2021 valtioneuvoston tiedotustilaisuudesta, jossa alivaltiosihteeri Timo Lankiselta ja pääministeriltä Sanna Marinilta tivattiin ohjeita shoppailuun. Hetken väännön jälkeen luvattiin, että marketissa saa ruokaostosten lomassa hypistellä koriste-esineitä, mutta pelkästään niiden ostaminen ei ole syy mennä kauppaan.
Kaupan ala sai hepulin, sillä koriste-esineiden ostaminen oli luvallista esimerkiksi Prismoissa, mutta varsinaisiin lahjatavarakauppoihin ei olisi saanut mennä.
Pandemia-ajan lehtijuttuja selatessa muistuvat mieleen surkuhupaisat ohjeet ja kiellot.
Jopa Tilastokeskuksessa innostuttiin tutkimaan, kuinka suuresta bisneksestä koriste-esinekaupassa oikein on kyse. Hieman tulkinnanvaraisesta tuoteryhmien listauksesta kävi ilmi, että vuonna 2016 jokainen suomalainen oli ostanut koriste-esineitä keskimäärin 560 eurolla.
Pandemia-ajan lehtijuttuja selatessa muistuvat mieleen surkuhupaisat, suorastaan järjettömät ohjeet ja kiellot.
Vuosi 2020 sujui vielä tuntemattoman uhan edessä yhteishengessä. Kuvat ruumiskonteista sairaaloiden pihalla ja lehdissä punaisella hehkuvat tartuntatilastot saivat meidät pelkäämään. Omalle mökille meno kiellettiin, ja koko Uudellemaalle asetettiin jopa sulku, jotta viruksen leviäminen hidastuisi.
Söin laskettelukeskuksessa kanakoria sukset jalassa pakkasessa seisten, koska ulkosalla sai syödä, muttei istua.
Pandemian kiihtyessä toistamiseen talvella 2021 alkoi mitta tulla monella täyteen. Omalle mökilleen sai jo mennä, mutta vuokramökille meno kiellettiin. Kaupunkien kuntosalit suljettiin, mutta yksityiset salit pitivät oviaan auki. Ravintoloiden ruokatarjoilua, anniskelua, tanssimista ja karaoken laulamista säädeltiin kiihtymis- ja leviämisalueiden mukaan, mutta eri alueiden kriteereistä ja rajoituksista ei erkkikään ottanut selvää.
Kevättalvella 2021 pääsi jo Lapissa laskettelemaan tunturissa, mutta tunturin juurella söin kanakoria sukset jalassa pakkasessa seisten, koska ulkosalla sai syödä, muttei istua. Samana talvena Levin ”koronalinkoa” kauhisteltiin muutaman hassun tartunnan takia. Vuotta myöhemmin mikään media ei enää moista muistanut, vaikka koronatartuntoja oli varmaan enemmän kuin koskaan. Periksi oli annettu, sillä rokotukset lievensivät jo tautia.
Tuntuu kuin noista oudoista ajoista olisi iäisyys. Koronapandemian takia määrätyt poikkeusolot, liikkumisrajoitukset ja mitä kummallisemmat kiellot ja määräykset nostattavat yhä puistatuksia. On vaikea uskoa niiden enää toistuvan. Silti huoli lintuinfluenssan muuntumisesta ihmisiinkin ulottuvaksi epidemiaksi on saanut meidän taas varuillemme. Emme ole unohtaneet.
Määräyksillä pelastettiin ihmishenkiä, mutta rajoituksista jäi hitaasti parantuvia jälkiä.
Koronavuosia koskevat viranomaisselvitykset sekä lainopilliset ja yhteiskuntatieteelliset tutkimukset puhuvat karua kieltään ylilyönneistä, hätiköinnistä, jopa mielivaltaisuuksista. Vaikka ymmärrämme, että toimilla pelastettiin ihmishenkiä, jättivät monet määräykset liian hitaasti parantuvia jälkiä etenkin lapsiin ja nuoriin sekä tuhansiin yrittäjiin ja yrityksiin.
Monikansallinen kyselytutkimus tiedotusvälineiden toiminnasta on nostanut esiin kritiikkiä toimittajia kohtaan. Jyväskylän yliopiston viestinnän johtamisen professori Chiara Valentin sanoi Suomen tietotoimiston haastattelussa, että Suomen koronauutisissa painottui viranomaisten ja poliittisten vallanpitäjien ääni. Etenkin pandemian ensimmäisenä vuonna suomalaismedia nähtiin enemmän vallan sylikoirana kuin vahtikoirana, todettiin tutkimuksen yhteenvedossa.
Koska maailma elää alituisessa heiluriliikkeessä, onko nyt käynyt niin, että nykyisten vallanpitäjien ajoittain jopa armottomana näyttäytyvä arvostelu mediassa on seurausta koronavuosien myötäilystä? Olemme edenneet koriste-esineistä solmioihin ja tartuttajien kyttäilystä vanhojen blogikirjoitusten ruotimiseen.
Koronavuosina purimme pelkojamme näpertelyyn ja kiistelyihin. Eilen puhuimme koriste-esineistä, kun olisi pitänyt puhua kuolemanvaarasta. Tänään sivuutamme rakenteellisen rasismin, kun juutumme terminologiaan.
Toivottavasti nyt mediassa ei takerruta liian pieniin asioihin, samaan aikaan kun hallitus on viemässä läpi ehkä suurinta yhteiskunnallista mullistusta työelämään, perusturvaan ja hyvinvointivaltion rakenteisiin sitten 1970-luvun.
Isä osti koriste-esineen, kun aika oli erilainen.
Koronapandemia on vaikuttanut elämäämme monella tavalla ja aiheuttanut paljon keskustelua ja rajoituksia eri yhteiskunnan osa-alueilla. Erityisesti terveydenhuoltojärjestelmämme on joutunut koetukselle ja tehnyt paljon työtä pandemian torjumiseksi.
Pandemian aikana monet säännöt ja rajoitukset ovat aiheuttaneet hämmennystä ja joskus jopa huvittuneisuutta. Me suomalaiset olemme tottuneet noudattamaan lakeja ja ohjeita, mutta koronavirus on tuonut mukanaan tuoreita tilanteita ja poikkeuksellisia määräyksiä.
Esimerkiksi koriste-esineiden ostamisesta käyty keskustelu ja siihen liittyvät rajoitukset herättivät paljon huomiota. Muistan, kuinka vain muutama vuosi sitten väännettiin siitä, saako koriste-esineitä ostaa vai ei. Tilanteen ollessa vakava ja ihmisten terveys uhattuna, tämä keskustelu tuntuu nyt kaukaiselta ja jopa naurettavalta.
Niin säännöt kuin rajoituksetkin ovat aiheuttaneet kritiikkiä ja keskustelua. Viranomaisten ja poliittisten vallanpitäjien äänen korostuminen koronauutisoinnissa herättää kysymyksiä mediakritiikistä ja objektiivisuudesta. Onko säännöistä ja rajoituksista kertominen ollut yksipuolista ja onko media toiminut valtasuhteiden vahvistajana?
Pandemian aikana olemme saaneet myös todistaa, miten pienet asiat ovat vieneet keskustelun päähuomion suuremmilta ongelmilta. Onkin tärkeää, että pysymme keskittyneenä olennaiseen ja käsittelemme niitä aiheita, jotka ovat merkittäviä terveydenhuollon ja yhteiskunnan kannalta.
Nyt kun hallitus työskentelee suurten yhteiskunnallisten uudistusten parissa, toivottavasti mediassa keskitytään näihin aiheisiin eikä takerruta liian pieniin yksityiskohtiin. On tärkeää, että pystymme käymään laajaa ja rakentavaa keskustelua näistä muutoksista ja niiden vaikutuksista terveydenhuoltoon ja hyvinvointivaltion rakenteisiin.
Koronapandemia on ollut haastava aika meille kaikille. Toivon, että olemme oppineet siitä ja osaamme tulevaisuudessa ottaa opiksi. Terveydenhuoltojärjestelmämme on osoittanut kykynsä sopeutua ja toimia pandemian aikana, mutta meidän on myös arvioitava ja kehitettävä sitä jatkuvasti varmistaaksemme parhaan mahdollisen hoidon ja hyvinvoinnin kaikille kansalaisille.
Suomi on tunnettu korkeasta terveydenhuollon tasostaan ja hyvinvointijärjestelmästään. Pandemia on asettanut sen koetukselle, mutta olemme pystyneet vastaamaan haasteeseen. Nyt on tärkeää jatkaa työtä terveydenhuollon ja hyvinvoinnin edistämiseksi sekä varautua tuleviin mahdollisiin terveysuhkiin.
Koronavuodet jättivät hitaasti parantuvia jälkiä.
Koronavuodet ovat olleet haastavia, ja pandemian aikana asetetut määräykset ja rajoitukset ovat jättäneet jälkiä yhteiskuntaan. Vaikka toimenpiteillä on pelastettu ihmishenkiä, on niiden vaikutukset erityisesti lapsiin, nuoriin, yrittäjiin ja yrityksiin olleet hitaasti parantuvat. Mediassa on myös herännyt keskustelua toimittajien roolista ja painotuksesta koronauutisoinnissa. On tärkeää, ettei mediassa takerruta liian pieniin asioihin, vaan pysytään käsittelemään tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten hallituksen tekemiä muutoksia työelämään, perusturvaan ja hyvinvointivaltion rakenteisiin. Koronavuodet ovat opettaneet meille paljon, ja toivottavasti otamme nämä kokemukset huomioon tulevaisuudessa.
